Suomalaisten yritysten yleisin rahoitusmuoto on velkakirjalaina. Hyvänä kakkosena tulevat tililimiitti ja pronssisijalle pääsevät kohdevakuudelliset rahoitukset. Kun yrityksiltä kysytään rahoituksen tarpeista, puhutaan helposti vain euromääristä ja ajankohdista, eikä esimerkiksi siitä, minkä muotoista rahoitusta kannattaa kulloiseenkin tilanteeseen hakea. Yrittäjän ja yrityksen ei tarvitsekaan itse olla rahoitusalan expertti, vaan kannattaa hyödyntää asiantuntijoita.
Rahoitusta suunniteltaessa täytyisi käyttötarkoituksen lisäksi vertailla myös eri rahoitusmuotojen saatavuutta, hintaa ja maturiteettia. Tässä maailmantilanteessa pitää nostaa esiin myös rahoituksen saatavuuden turvaaminen äkillisissä käänteissä.
Tililimiittiä käytetään yleisesti pienten ja keskisuurten yritysten käyttöpääoman rahoitukseen. Moni yritys ylläpitää ylisuurta tililimiittiä, joka ei ole tasapainoisessa suhteessa yrityksen kassavirtaan. Limiittiä saatetaan käyttää myös muuhun kuin käyttöpääoman rahoitukseen. Haittana on, että rahoitustarpeen poistuttua limiitti jää ennalleen, aiheuttaen yritykselle jatkuvaa kulua. Samalla se sitoo myös yrityksen vakuuksia.
Limiittitarpeen määrittämisessä pitää tuntea oma kassavirta ja seurata sitä. Moni yritys budjetoi kyllä toimintaansa, mutta ei käytä kassavirtalaskelmia aktiivisesti. Yrityksen ja rahoittajan kannalta taas kassavirtalaskelmat ovat tärkeää informaatiota tulovirtojen ja maksujen tasapainon selvittämiseksi.
On löydettävissä muitakin keinoja esimerkiksi yllättävien raaka-ainemenojen tai muiden menojen rahoittamiseksi. Investointien ja suurempien tarpeiden rahoittamiseen käytetään yleisimmin velkakirjalainaa. Suuryritykset voivat varmistaa rahoituksen saatavuuden ja riittävyyden rahoituslimiittien avulla. Ne myönnetään yleensä vuosittain sitovina limiitteinä, joista yritykset voivat nostaa rahoitusta tarpeen mukaan, sovittujen ehtojen puitteissa. Yritykset maksavat kyllä palkkiota limiitistä, mutta korollisen lainan määrä on aina oikea.
Pk-yrityksillä rahoituslimiitti on harvinaisempi rahoitusmuoto, mutta rahoittajat myöntävät näitäkin. Yleisimmin se tarjotaan ei-sitovana, jolloin siitä ei peritä palkkiota sopimusajalta. Korko ja palkkiot maksetaan vain limiittisopimuksessa määritellyistä, nostetuista rahoituksista. Myös vakuuksien tarve koskee vain nostettuja, yleensä lyhyitä velkakirjalainoja, eikä koko limiittiä.
Yrityksellä voi olla vuoden mittaan muutamia esim. 200.000-300.000 euron käyttöpääomatarpeita. Sopimalla rahoittajan kanssa 500.000 -1.000.000 euron rahoituslimiitin, yritys voi nostaa useampia lyhytaikaisia velkakirjalainoja tarpeen mukaan. Jos käytössä on vastaava 500.000 euron tililimiitti, yritys maksaa koko ajan kulua, joka voi olla puolet koko rahoituskulusta. Siitäkin huolimatta, että tililimiitistä käytetään vain osaa. Myös vakuudet on varattu koko määrälle.
Vaikka rahoittaja voi rajoittaa ei-sitovan limiitin sopimusaikana uusien lainojen nostoa, rahoituslimiitin etuna on seisovaan tililimiittiin verrattuna pienemmät ja kohdentuneet palkkiot sekä vakuusvaade. Tokihan esimerkiksi pankki on tehnyt näistäkin limiiteistä perustellut päätökset vastuurajakäsittelyineen, eikä niitä kovin heppoisin perustein peruta. Tililimiitti puolestaan voi olla olemassa kohtuullisen kokoisena tasaamassa kuukausittaista rahavirtaa.
Yritysten rahoitusmuotoja ja niiden saatavuutta erilaisiin tarpeisiin on hyvä pyöritellä hetken aikaa ennen päätöksiä. Hyvin lyhyttäkin siltarahoituksen tyyppistä rahoitusta on saatavilla, eikä kyse ole välttämättä pikavippaamisesta. Hyvää apua ja tukea on saatavilla kassavirtalaskelmien laatimisesta aina rahoituksen järjestämiseen.
Jari Heikkinen
Kirjoittaja on Nousu Capitalin Senior Advisor
