Kannattaako pysyä kartalla?

Mistä ollaan tulossa ja mihin ollaan menossa? Kun suunnitellaan siirtymistä paikasta A paikkaan B, lienee selvää, että kartalla kannattaa olla, jotta tietää, missä kohtaa matkaa ollaan ja milloin saavutaan perille.

Voisiko saman todeta myös yrityksen taloushallinnon suhteen? Jos suurilta yrityksiltä kysyy, niin vastauksen antaa taloushallinto-osasto, joka kertoo yrityksen johdolle missä mennään ja milloin ollaan perillä erilaisten hankkeiden suhteen. Mutta miten on asianlaita pk-yrityksissä? Riittääkö toimitusjohtajan tai talousjohtajan aika jatkuvaan seurantaan ja riittävän ajoissa tehtäviin toimenpiteisiin esimerkiksi rahan riittävyyden varmistamisen suhteen? 

Voi olla, että joissain tilanteissa tulee kiire rahoituksen järjestämisen kanssa. Kiireessä harvemmin syntyy hyviä ratkaisuja. Olisiko näin ajatellen jopa kustannustehokasta ostaa jatkuvan seurannan ja ylläpidon palvelua ulkopuoliselta palvelun tuottajalta? Nousu Capital tarjoaa asiakkailleen rahoituksen huolenpitopalvelua eli Finanssiapu-palvelua. Sen avulla yritys saa kokeneet asiantuntijat mukaan rahoituksen suunnitteluun ja rahoitusvalmiuden ylläpitoon. 

Finanssiapu-palvelumme sisältää:

Hyvin tehdyt rahoitusennusteet auttavat varmistamaan sen, etteivät yrityksen rahat lopu kassasta ja hankkeet saavat rahoituksen. Kokenut asiantuntija säästää yrityksen henkilöstön aikaa rahoitukseen liittyvissä asioissa ja mahdollistaa parhaan lopputuloksen.

Kysy lisää Finanssiavusta Nousu Capitalin asiantuntijoilta, voit yllättyä positiivisesti!

- Esa Närhi, Nousu Capital

Blogin kirjoittajalla on yli 30 vuoden kokemus erilaisten rahoituslaitosten ja pankkien luottopäätösprosesseista sekä luoton esittelijän että luotto- ja rahoitusjohdon päättäjän roolissa.


Sulaako oma pääoma kasvun myötä?

Pienten ja keskisuurten yritysten rahoitusasema ja pankkien luotonanto ovat olleet keskustelun aiheena Suomessa jo vuosia. Pankkien...

Miksi yritykset kasvavat, kun omistajuus muuttuu?

Kahdessa äskettäin julkaistussa tutkimuksessa on pohdittu yritysten omistajien vaikutusta yritysten kasvuun. Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen (Etla) 10.11.2025 tutkimus paljastaa...

Uusia välineitä kasvun rahoittamiseen

Rahoituksen saatavuudesta on kirjoitettu paljon viime päivinä. Pankkien viesti on selvä: hyvät hankkeet saavat kyllä rahoitusta. Harmi...

Kasvun rajoittaja vai rahoittaja?

Siihen aikaan, kun tein paljon PowerPoint-esityksiä, tulin usein kirjoittaneeksi ”rajoitus” tai ”rajoittajat” silloin, kun tarkoitus oli...

Strategian mittaaminen: kassavirta kunniaan

Strategia voi paperilla näyttää täydelliseltä: kunnianhimoiselta, innovatiiviselta ja markkinoita uudistavalta. Mutta miten varmistetaan, että strategia toimii...

Positiivista barometria ilmassa

On taas se aika vuodesta, kun tämän vuoden toinen Pk-yritysbarometri on julkistettu. Barometri on tärkeä väline...

Kasvu maksaa, mutta tiedätkö kuinka paljon?

Keväisen pk-barometrin mukaan yli puolella pk-yrityksistä ei ole kasvutavoitetta. Suurempi joukko yrityksiä ennustaa investointien vähenevän kuin...

Mitkä asiat ratkaisevat rahoituksen saamisen? Asiantuntijan vinkit

Monen muun asian tavoin myös rahoitusmarkkinat ovat muuttuneet. Kyse ei ole enää niinkään rahoituksen hinnasta, vaan entistä...

Kasvusuunnitelmat valmiina, mutta riittääkö kassa?

Yrityksen rahoitusratkaisujen suunnittelu on harvoin yksinkertainen tehtävä. Olipa kyseessä kasvuinvestointi, käyttöpääoman vahvistaminen tai lainojen uudelleenjärjestely, oikean...

Kasvupandemiavaroitus

Suomen talouden ja tulevaisuuden päällä lepää sinnikkäästi paksu ja musta pilvi. Tämä siitäkin huolimatta, että selkeästi...

Yritysrahoituksen asiantuntijapalvelut. Ota yhteyttä.