Talouden nousun alkaessa monelta pk-yritykseltä puuttuu hyökkäävä pelikirja

Paikkansapitävän talousviisauden mukaisesti kaikki, mikä nousee, tulee jossain vaiheessa alas ja kaikki mikä laskee, tulee ylös. Talouden suhteen ollaan epäilemättä jälkimäisessä vaiheessa. Rokotteen saaneiden määrän lisääntyminen sekä USA:n ja EU:n jättimäiset elvytyspaketit tulevat nostamaan talouden nousuun, joka saattaa olla nopeinta pitkiin aikoihin. 

Pandemian ankeimpina hetkinä useimmat pk-yritykset ovat keskittyneet kassavarojen ylläpitämiseen ja kulujen karsimiseen, koska juuri muuta vaihtoehtoa ei ole ollut. Nyt kuitenkin lähestyy aika, jolloin tästä puolustuksellisesta asetelmasta tulisi luopua ja asettua hyökkäykseen. Pitäisi aktivoida ja kasvattaa myyntiä sekä ottaa takaisin markkinaosuutta ja laajentaa sitä.  

Urheilua seuraavat tietävät, että pelikirjan vaihtaminen ei ole helppoa. Pk-yritysten toimitusjohtajien kanssa työkseni keskustelevana olen lisäksi pannut merkille, että monella pk-yrityksellä hyökkäävää pelikirjaa ei tällä hetkellä ole. 

Talouden suunnitelmat kuntoon ennen kuin kasvu lähtee laukkaan 

Kun talouden nousu alkaa, kilpailijat sekä kaikki parhaat yritykset rynnivät markkinoille. Aikaa pelikirjan ja suunnitelmien luomiseen sekä keskusteluun hallituksen ja omistajien kanssa keskusteluun ei enää ole. Suunnitelmat pitäisi olla valmiina.

Nousu Capital ja sen kokeneet asiantuntijat tekevät parhaansa auttaakseen asiakkaitaan luomaan suunnitelmat talouden nousua varten. Nousu Capital on kehittänyt kustannustehokkaat neuvontapalvelut, jotka perustuvat Nousu Capitalin tilastolliseen luottoluokitukseen sekä y-tunnuksella ja julkisella tilipäätösdatalla tehtyihin ennusteisiin. Niiden avulla teemme asiakkaallemme arvion siitä, millainen laina yritykselle sopii. Lisäksi teemme strategioita ja liiketoimintasuunnitelmia varten monivuotisia ennusteita sisältäen tulos-, tase- ja kassavirtalaskeman. Teemme myös yrityksen arvonmäärityksiä yritysostoja varten. 

Huolehditaan yhdessä siitä, että meillä on valmiina sellainen pelikirja, jonka avulla talouden nousun alkaessa saamme muuttuvasta pelitilanteesta parhaan irti.

Seppo Kankaanpää
Seppo Kankaanpää on Nousu Capitalin toimitusjohtaja 
LinkedIn


Positiivista barometria ilmassa

On taas se aika vuodesta, kun tämän vuoden toinen Pk-yritysbarometri on julkistettu. Barometri on tärkeä väline...

Kasvu maksaa, mutta tiedätkö kuinka paljon?

Keväisen pk-barometrin mukaan yli puolella pk-yrityksistä ei ole kasvutavoitetta. Suurempi joukko yrityksiä ennustaa investointien vähenevän kuin...

Mitkä asiat ratkaisevat rahoituksen saamisen? Asiantuntijan vinkit

Monen muun asian tavoin myös rahoitusmarkkinat ovat muuttuneet. Kyse ei ole enää niinkään rahoituksen hinnasta, vaan entistä...

Kasvusuunnitelmat valmiina, mutta riittääkö kassa?

Yrityksen rahoitusratkaisujen suunnittelu on harvoin yksinkertainen tehtävä. Olipa kyseessä kasvuinvestointi, käyttöpääoman vahvistaminen tai lainojen uudelleenjärjestely, oikean...

Kasvupandemiavaroitus

Suomen talouden ja tulevaisuuden päällä lepää sinnikkäästi paksu ja musta pilvi. Tämä siitäkin huolimatta, että selkeästi...

Mistä pitäisi puhua, kun haetaan yrityslainaa?

Monelle pk-yritykselle lainarahoituksen hakeminen on ajankohtainen asia, mutta se voi tuntua monimutkaiselta ja vaikeasti hahmotettavalta kokonaisuudelta. Yleinen...

Rahoituksen saatavuus pk-yrityksille 2025 – mitä sanoo ETLA, mitä sanoo yrittäjä?

”Mees valittaan rahoituksen saatavuusongelmista, niin eteesi lyödään semmoinen raportti, että sulla ei voi olla ongelmia.” Tällaiseen...

Vähemmistösijoituksen esteet ja miten ne ylitetään

Vähemmistösijoittaja tuo yritykselle pääoman lisäksi arvokasta osaamista, ulkopuolista näkökulmaa ja strategista tukea. Hän voi vauhdittaa kasvua...

Maailmalla myllertää, mutta nyt on myös kasvun paikka

Maailman markkinoiden mannerlaatat ovat liikkeessä ja myllerryksessä. Myllerrys on usein myös mahdollisuus, johon kannattaa tarttua, sillä...

Tuoreilla tuloksilla kohti investointeja

Viime vuoden tulos alkaa olla valmiina valtaosalla suomalaisista yrityksistä. Tiedossa on hyviä tai ei niin hyviä...

Yritysrahoituksen asiantuntijapalvelut. Ota yhteyttä.