”Mees valittaan rahoituksen saatavuusongelmista, niin eteesi lyödään semmoinen raportti, että sulla ei voi olla ongelmia.” Tällaiseen Tuntematonta sotilasta mukailevaan tulokseen päätyi ETLA:n huhtikuussa julkaisema raportti Suomen yritysrahoitus eurooppalaisessa vertailussa.
ETLA:n raportti maalaa ruusuisen kuvan suomalaisesta rahoitusjärjestelmästä sen ollessa eurooppalaista parhaimmistoa, ellei suorastaan paras. Tulos on hieman outo siinä mielessä, kun Suomessa lienee Euroopan vähiten kilpailtu pankkimarkkina kahden suuren toimijan vastatessa noin 70 %:n osuudesta pk-yritysten rahoituksessa. Maallikkona luulisi, että mitä laajempi pankkimarkkina on, sitä paremmat mahdollisuudet on saada rahoitusta.
Toki raportissa todetaan, että pankkikeskeinen järjestelmämme ei riittävästi tue aineettomista investoinneista kumpuavaa talouskasvua. Lisäksi raportissa mainitaan, että erityisesti kasvuhakuiset vientiyritykset kohtaavat suuremmalla todennäköisyydellä rahoitusrajoitteita ja pankkirahoituksen esteitä. Tämän olemme mekin Nousu Capitalissa havainneet.
Raportin mukaan kuitenkin lähes 30 % suomalaisista yrityksistä pitää rahoitusta merkittävänä ongelmana ja noin 40 % ongelmana. Tulos on samansuuntainen helmikuussa julkaistun Pk-barometrin kanssa, jonka mukaan 43 % pk-yrityksistä ilmoitti rahoituksen yleisen saatavuuden heikentyneen. Nousua oli kahdessa vuodessa peräti 13 prosenttiyksikköä. Suomalaista pk-yritystä ei paljon lämmitä se tieto, että kollegoilla muissa maissa asiat ovat vielä huonommin.
Pankkien yrityslainoja koskeva luottopolitiikka on barometrin mukaan kiristynyt, ja lisäksi oman pääoman vaatimus on noussut. Pankeissa on myös yleistynyt derisking-ilmiö, jossa finanssilaitos pyrkii riskien hallitsemisen sijaan välttämään asiakkuuteen liittyvää riskiä. Tällöin ei auta, vaikka yrityksellä olisi tarjota reaalivakuuksia tai Finnveran takaus. Tarvittaisiin siis uudenlaisia rahoitusmuotoja erityisesti julkiselta puolelta.
Ongelmista ja mahdollisista haasteista huolimatta ulkopuolista rahoitusta kannattaa hakea kasvu- ja investointisuunnitelmien mahdollistamiseksi. Mutta aiempaa enemmän kannattaa panostaa erityisesti hakuvaiheeseen.
Me Nousu Capitalissa voimme auttaa tulevien vuosien tulos-, tase- ja kassavirtaennusteiden sekä rahoitusmuistion laatimisessa. Tällöin rahoittaja saa jo hakemusvaiheessa riittävän kokonaiskuvan yrityksestä ja sen lainojen takaisinmaksukyvystä sekä omavaraisuuden kehittymisestä. Tarvittaessa voimme myös hakea sekä oman pääoman että vieraan pääoman ehtoista rahoitusta.
Eli otapa vaan rohkeasti yhteyttä asiantuntijoihimme.
Kari Villikka
kari.villikka@nousucapital.fi
Kari Villikka on Nousu Capitalin Senior Advisor, joka auttaa asiakkaitamme erityisesti rahoitusstrategioiden tekemisessä, kasvurahaa hakevien yritysten analysoinnissa ja rahoituksen hakemisessa.