Rahoituksen kuolemansynnit – osa 1


Moni pk-yritys pyrkii näinä epävarmoina aikoina pärjäämään tulorahoituksella. Jos liikevaihto laskee, niin tulorahoituskin hupenee eli ”pelivara” kaventuu. Toisaalta nyt olisi hyvä aika kehittää liiketoimintaa esim. digitalisaation tai ympäristövastuullisuuden avulla. Kehityshankkeisiin kannattaa hakea rahoitusta riittävän ajoissa, jo ennen kuin sille on tarvetta.

Jos on ajateltu kyettävän rahoittamaan kehittämistyö kassavirran ja kassavarojen avulla ja tapahtuukin jotain odottamatonta ja yritys tarvitseekin ulkopuolista rahoitusta, voi sen saatavuus osoittautua haasteelliseksi tai jopa mahdottomaksi. Miksi?

Kesken tilikautta rahoittajat pyytävät aina nähdäkseen tuoreimmat saatavilla olevat kuukausiajot aiempien vuosien tilinpäätösten kera. Kuukausiajot näyttävät todennäköisesti huonoilta, kun jo tehty kehittämistyö näkyy kulujen kasvuna heikentäen kannattavuutta, vaikka kehittämismenoja aktivoitaisiinkin lopulliseen tilinpäätökseen. Mutta rahoittajilla on siis paha tapa katsoa pääosin vain uusimpia käytettävissä olevia tietoja. Ja näiden tietojen perusteella syntyy nopeasti kielteinen päätös. Tyypillisesti perusteena on käyttökatteen tai rahoitustuloksen riittämätön taso uusien vastuiden hoitoon.

Vältä siis yksi rahoituksen kuolemansynneistä. Hae rahoitusta jo hyvissä ajoin ennen kehittämishankkeen aloittamista, äläkä jää odottamaan sitä hetkeä, kun sille on tarvetta. Me Nousu Capitalissa voimme auttaa rahoituksen saatavuuden varmistamisessa. Ota siis rohkeasti yhteyttä asiantuntijoihimme.

Kari Villikka 
kari.villikka@nousucapital.fi

Kari Villikka on Nousu Capitalin Senior Advisor, joka auttaa asiakkaitamme erityisesti rahoitusstrategioiden tekemisessä, kasvurahaa hakevien yritysten analysoinnissa ja rahoituksen hakemisessa. 

 


Sulaako oma pääoma kasvun myötä?

Pienten ja keskisuurten yritysten rahoitusasema ja pankkien luotonanto ovat olleet keskustelun aiheena Suomessa jo vuosia. Pankkien...

Miksi yritykset kasvavat, kun omistajuus muuttuu?

Kahdessa äskettäin julkaistussa tutkimuksessa on pohdittu yritysten omistajien vaikutusta yritysten kasvuun. Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen (Etla) 10.11.2025 tutkimus paljastaa...

Uusia välineitä kasvun rahoittamiseen

Rahoituksen saatavuudesta on kirjoitettu paljon viime päivinä. Pankkien viesti on selvä: hyvät hankkeet saavat kyllä rahoitusta. Harmi...

Kasvun rajoittaja vai rahoittaja?

Siihen aikaan, kun tein paljon PowerPoint-esityksiä, tulin usein kirjoittaneeksi ”rajoitus” tai ”rajoittajat” silloin, kun tarkoitus oli...

Strategian mittaaminen: kassavirta kunniaan

Strategia voi paperilla näyttää täydelliseltä: kunnianhimoiselta, innovatiiviselta ja markkinoita uudistavalta. Mutta miten varmistetaan, että strategia toimii...

Positiivista barometria ilmassa

On taas se aika vuodesta, kun tämän vuoden toinen Pk-yritysbarometri on julkistettu. Barometri on tärkeä väline...

Kasvu maksaa, mutta tiedätkö kuinka paljon?

Keväisen pk-barometrin mukaan yli puolella pk-yrityksistä ei ole kasvutavoitetta. Suurempi joukko yrityksiä ennustaa investointien vähenevän kuin...

Mitkä asiat ratkaisevat rahoituksen saamisen? Asiantuntijan vinkit

Monen muun asian tavoin myös rahoitusmarkkinat ovat muuttuneet. Kyse ei ole enää niinkään rahoituksen hinnasta, vaan entistä...

Kasvusuunnitelmat valmiina, mutta riittääkö kassa?

Yrityksen rahoitusratkaisujen suunnittelu on harvoin yksinkertainen tehtävä. Olipa kyseessä kasvuinvestointi, käyttöpääoman vahvistaminen tai lainojen uudelleenjärjestely, oikean...

Kasvupandemiavaroitus

Suomen talouden ja tulevaisuuden päällä lepää sinnikkäästi paksu ja musta pilvi. Tämä siitäkin huolimatta, että selkeästi...

Yritysrahoituksen asiantuntijapalvelut. Ota yhteyttä.